fbpx

Aluehallitus päätti esittää hyvinvointialuejohtajaksi Santeri Seppälää  

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus päätti myös, että Rantasalmen kunnan Terveystalolla työskentelevä henkilöstö ja palvelut halutaan ottaa osaksi hyvinvointialueen omaa toimintaa, kun ulkoistussopimus päättyy 31.12.2022.

Aluehallituksen päätöksen mukaisesti hyvinvointialuejohtajan virkaan hakeneista kahdeksasta henkilöstä haastateltiin viisi henkilöä 22.4. Hakemusasiakirjojen ja haastattelujen perusteella heistä henkilöarviointiin lähetettiin seuraavat henkilöt: Seppo Lokka, Santeri Seppälä ja Sami Sipilä.

Kokouksessaan aluehallitus sai raportin henkilöarvioinnista, jonka oli toteuttanut konsulttitoimisto Eezy Personnel.

− Aluehallitus esittää hyvinvointialuejohtajaksi Santeri Seppälää. Hallitus äänesti ehdokkaasta, ja äänestyksessä Seppälä sai 10 ääntä ja Seppo Lokka 3 ääntä, aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen kertoo.

Aluevaltuusto kokoontuu 16.5. alkavalla viikolla tekemään lopullisen valinnan henkilöstä.

Hyvinvointialueen strategiatyö on aloitettu

Aluehallitus hyväksyi ja merkitsi tiedoksi strategiaprosessin aikataulutuksen ja jatkotoimenpiteet. Strategiaprosessin kumppanina on FCG Oy. Ensimmäinen kokous pidetty 28.4.2022.

− Meillä on kolme kokonaisuutta strategiatyön keskiössä − palvelut, henkilöstö ja talous. Lisäksi digitalisaatio mahdollistaa kustannustehokkuutta ja henkilöstön riittävyyttä koko toiminnassa. Esimerkiksi hyvinvointialueelle suunnittelusta sähköisestä sosiaali- ja terveyskeskuksesta olemme saaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja sosiaali- ja terveysministeriöltä erinomaiset arviot sekä merkittävän kehittämisrahoituksen työhön, vt. hyvinvointialuejohtaja Sami Sipilä sanoo.

− Työhön osallistetaan henkilöstöä, lähijohtoa, johtoa ja kuntalaisia, jotta jokainen voi ajatella, että tämä on meidän yhteinen juttu. Limittäin strategian kanssa valmistellaan talousarvio, palvelustrategia ja brändi, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden, Sipilä toteaa.

Aluevaltuusto pitää kesäkuussa strategiatyöpajan, minkä jälkeen työ jatkuu aluehallituksen ja -valtuuston työpajoissa edelleen elokuusta alkaen.

Rantasalmen sosiaali- ja terveyspalvelujen ottaminen hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi

Aluehallitus päätti, että Rantasalmen kunnassa Suomen Terveystalo Oy:n palveluksessa työskentelevän henkilöstön siirto valmistellaan liikkeen luovutuksen perusteella Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 lukien. Henkilöstön siirtosopimus hyväksytään myöhemmin erikseen.

− Olennaista on nyt antaa rauhoittava viesti Rantasalmen henkilöstölle. Haluamme edetä yhteistyössä Terveystalon kanssa saumattomasti niin, että Rantasalmella työskentelevä henkilöstö on samassa liikkeen luovutuksessa hyvinvointialueen muun henkilöstön kanssa, Sipilä sanoi.

Rantasalmella Terveystalon palveluksessa työskentelee reilusti yli sata työntekijää. Nykyinen ulkoistussopimus päättyy 31.12.2022 ja aluehallitus harkitsi, että kilpailutukseen ei lähdetä. 

Aluehallitus päätti ISLAB hyvinvointiyhtymän perussopimuksen hyväksymisestä Etelä-Savon osalta

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että laboratoriopalvelujen järjestämistä varten perustetaan Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueiden yhteinen laboratoriotoiminnan hyvinvointiyhtymä.

Perussopimus tulee voimaan 1.8.2022. Tuotanto ja henkilöstö siirtyvät hyvinvointiyhtymään 1.1.2023.

ISLAB hyvinvointiyhtymän perustamisen taustalla on se, että lainsäädäntö ei mahdollista nykyisen ISLAB liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksen muutosta. Tämän vuoksi liikelaitoskuntayhtymä muutetaan hyvinvointiyhtymäksi.

Lisätiedot

Heikki Laukkanen, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi

Kaikki aluehallituksen asiat esityslistassa ja pöytäkirjassa, jotka julkaistaan täällä:

https://eshva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames