fbpx

Aluevaalihaasteen torikahvit juodaan lauantaina Enonkoskella

Aluevaalihaasteen palkintona olleet torikahvit tarjotaan Enonkoskella lauantaina 26. helmikuuta klo 12–14. Pohjois-Karjala haastoi kolme hyvinvointialuetta tammikuisten aluevaalien äänestyskisaan, jossa voittajaksi ylsi Etelä-Savo.

Voittaja-alueen aktiivisimpia äänestäjiä olivat Enonkosken kunnan asukkaat, jossa äänestysprosentti ylsi peräti 55,8 prosenttiin. Etelä-Karjala kiri hopealle, Pohjois-Savo oli kisan kolmas ja Pohjois-Karjala neljäs.

Kahvituskulut maksetaan yhteisvastuullisesti Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueiden pussista.

  • Päätimme jo alkuvaiheessa maksaa torikahvit kimpassa, joten tappio ei kirpaise paljoa. Enonkosken kunnanjohto auttoi vielä löytämään tilaisuuteen hyvät yhteistyökumppanit eli Eläkeliitto Enonkosken yhdistyksen ja Enonkosken Eläkkeensaajat, jotka yhdessä hoitavat järjestelyt, viestintäsuunnittelija Stiina Ikonen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta kertoo.

Enonkoskella arvioidaan, että noin 600 kuntalaista käy palkintokahveilla. Myös Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutetut on kutsuttu toritapahtumaan. Samaan aikaan Enonkoskella järjestetään jäänveiston SM-kisat.

  • Pohjois-Karjalasta viedään kahvien kyytipojaksi karjalanpiirakoita. Vaikka hävisimme kisan, vireä oman maakunnan markkinointi jatkuu, Ikonen hymyilee.

Aluevaalihaaste levisi nopeasti 16 hyvinvointialueelle. Torikahveja juodaan kisan tiimoilta ympäri Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen Kinnulassa vastaava tapahtuma järjestetään 24. maaliskuuta.

Lisätietoja antavat

Stiina Ikonen

Viestintäsuunnittelija
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
stiina.ikonen@siunsote.fi
p. 013 3313 003

Suvi Sikstus

Viestintäpäällikkö
Etelä-Savon hyvinvointialue
suvi.sikstus@etela-savo.fi
p. 044 417 3328