fbpx

Sinä olet avun arvoinen!

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään 22.4 jossa tämän vuoden teemana on osallisuus ja oikeus apuun. Teeman ympärillä kampanjoidaan valtakunnallisesti somessa kahden viikon ajan. #avunarvoinen -somehaasteella tuodaan näkyväksi ajatuksia ja kokemuksia avun hakemisesta. Näkyvyydellä ja avoimuudella voidaan saada luotua avun hakemisesta aihe, jota ei tarvitse peitellä muilta eikä myöskään itseltään.

Mielenterveyden ympärille liittyvät teemapäivät ovat tärkeitä pitämään yllä keskustelua mielen hyvinvoinnista sekä saamaan nämä tärkeät aiheet arkiseen puheeseen ja kohtaamiseen, ilman pelkoa leimaantumisesta. Nyt, erityisesti korona-aikana, huonovointisuus voi tulla lähemmäs omaa arkea itsensä tai lähipiirin kautta. Onkin ensiarvoisen tärkeää saada tietoa siitä, miten ylläpitää omaa mielen hyvinvointia ja mistä apua tarvittaessa saa.

Aihe koskettaa läheltä Etelä-Savon sote-uudistuksen Apua ajoissa! – hanketta, joka on käynnistynyt Keski-Suomen ja Essoten alueilla. Apua Ajoissa! -hankkeessa pyritään ehkäisemään itsemurhia ja lieventämään aiheeseen liittyvää stigmaa. Lisäksi hankkeessa keskitetään huomiota avun saamiseen oikea-aikaisesti. Silloin, kun on paha olla, omaa oloa voidaan seurailla pitkäänkin, odottaa olon helpottavan ja vältellä avun hakemista. Toisinaan esteet avun hakemiselle voivat olla oman mielen tuottamia ja toisinaan yhteiskunnan asettamia – ainakin ajatuksissamme. Kun oikein pitkään mietimme itseksemme asioita ja erityisesti ikäviä ajatuksia, voi olla haastavaa nähdä tietä hankalasta olosta ulos – tässä kohtaa tarvitsemme tukea ja apua!

Pohjois-Savon sote-uudistuksessa on käynnissä myös erittäin mielenkiintoinen koulutus, jossa opiskelijahuollon sekä terveydenhuollon työntekijöitä koulutetaan uuden menetelmän käyttöön, jonka avulla nuoret saavat varhaista ja oikea-aikaista apua asuinpaikkakunnastaan riippumatta. Ihan mahtavaa! 😍
Lue koulutuksesta lisää täältä: https://www.posote20.fi/ajankohtaista/uutiset/nuorten-mielialaoireisiin-varhaista-apua-suoraan-kouluilta.html?fbclid=IwAR0KTN8yzBS0syIMlKaSgHJ8zCVJk75sNDCLkYvx0jZLm5w7bfXqaCFFZBo

Kun kohtaamme ihmisiä, joilla on huono olla, voi mieleen nousta huoli siitä osaanko auttaa tai toiminko oikein. Apua ajoissa! -hankkeen pääviesti ”aavista, puutu ja uskalla auttaa” on meidän jokaisen asia. Voi riittää, että olet läsnä, kuuntelet ja autat tarvittaessa eteenpäin. Jos et tiedä miten itse voisit auttaa, voimme etsiä apua yhdessä.

Kohtaa – välitä – kuuntele – saata tarvittaessa eteenpäin!

Opiskelijoiden mielenterveysteeman tärkeän sanoman siivin toivotamme teille mukavaa kevättä ”Sinä olet avun arvoinen”!

Hankkeessa työskentelee

Mari Räsänen
Hankekoordinaattori
040 359 8169
mari.rasanen@etela-savo.fi

Jari Kortsalo
Hankekoordinaattori
040 359 8168
jari.kortsalo@etela-savo.fi

Minna Siiriäinen
Hankekoordinaattori
040 359 8236
minna.siiriainen@etela-savo.fi

APUA AJOISSA! -hanke itsemurhien ehkäisyyn käynnistyy Etelä-Savossa

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle hankeavustuksena yhteensä 930 000 euroa valtionavustusta Aavista, puutu ja uskalla auttaa (APUA AJOISSA!) -hankkeelle. Hankkeen osatoteuttajia ovat Essote, Keski-Suomen Sairaanhoitopiiri, Jyväskylän kaupunki, Sovatek-säätiö sekä Jyvässeudun kriisikeskus Mobile ja Mikkelin kriisikeskus. Hankkeella on kiinteä yhteys sote-uudistukseen, ja hankkeessa otetaan huomioon valtakunnalliset sote-uudistusta koskevat linjaukset.  

Hanke on tärkeä, koska itsemurhakuolleisuus on Etelä-Savon ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla muuta maata korkeampaa. Tätä selittäviä tekijöitä ovat esimerkiksi päihteiden suuri kulutus, muiden mielenterveyshäiriöiden laaja esiintyminen ja fyysinen sairastaminen.  

Hankkeen tavoitteena on estää itsemurhia täsmentämällä ja parantamalla sote-toiminnassa itsemurhavaarassa olevien hoidon tarpeen arviointia ja palvelua Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Essoten alueella. Tavoitteena on muotoilla malli, missä itsemurhariskin tunnistaminen, asian puheeksi ottaminen, henkilön ja hänen läheistensä kohtaaminen, tarkoituksenmukainen ja oikea-aikainen palveluohjaus ja arviointi palvelisivat korkean itsemurhariskin henkilöä parhaiten palveluketjun eri vaiheissa. Tärkeitä tavoitteita ovat myös osaamisen ja yhteistyön lisääntyminen eri palvelutuottajien kanssa ja väestön asenteisiin vaikuttaminen. 

Hankkeen kohdeorganisaatioissa otetaan käyttöön useita menetelmiä, esimerkiksi: uusi itsemurhien Käypä hoito -suositus, LlNlTY (lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille), Lapset puheeksi-menetelmä, jälkipurku-ja vertaistukitoimintamalli. Mediakampanjat ovat tärkeitä väestötason vaikuttamiskeinoja.   

Hankkeen tavoitteet

Hankkeella on kuusi (6) tavoitetta ja ne jakautuvat kahteen osaprojektiin.  

Osaprojekti 1.  

Kehitetään itsemurhavaarassa olevien, itsemurhaa yrittäneiden tai itsemurhan tehneiden läheisten palveluja näyttöön perustuen sekä tietoperusteisuutta ja tutkimusta vahvistaen. 

  • Tavoite 1. Otetaan käyttöön ”Itsemurhien ehkäisy ja itsemurhaa yrittäneen hoito” – käypä hoito -suositus terveydenhuollossa ja soveltuvin osin sosiaalihuollossa, järjestösektorilla, koulu- ja oppilashuollossa sekä edellä mainittujen toimintojen johtamisessa. 
  • Tavoite 2. Itsemurhaa yrittäneiden hoito on aktiivisesta ja viiveetöntä sekä arviointi on systemaattista. Omaiset ja läheiset huomioidaan kaikessa kehittämistyössä. 

Osaprojekti 2.  

Vaikutetaan Essoten ja Keski-Suomen alueen väestön ja ammattilaisten asenteisiin ja toimintatapaan itsemurhien ehkäisemiseksi sekä tuetaan yhteisöllisyyttä ja yhteistä vastuuta. 

  • Tavoite 3. Itsemurhaan liittyvä stigma vähenee. 
  • Tavoite 4. Yleinen tietoisuus itsemurhia ehkäisevistä tekijöistä ja itsemurhavaarassa olevien henkilöiden palveluista lisääntyy väestössä. 
  • Tavoite 5. Itsemurha-ajatuksiin puuttuminen on jokaisen asia! Jalkautetaan periaate: ”Kohtaa- välitä – kuuntele – saata tarvittaessa eteenpäin.” 
  • Tavoite 6. Perheissä, joissa on tapahtunut itsemurha tai itsemurhayritys, otetaan Lapset puheeksi – menetelmä systemaattiseen käyttöön. 

APUA AJOISSA! -hankkeen rekrytoinnit ja toiminta käynnistyy vuoden 2021 alusta ja hanke päättyy vuoden 2022 lopussa, jolloin uudet toimintamallit ovat vakiinnutettu käytäntöön. Hankkeeseen rekrytoidaan hankepäällikön lisäksi hankekoordinaattoreita eri hankeorganisaatioihin.

APUA AJOISSA! -hanke on osa Etelä-Savon sote-uudistuksen muutosohjelmaa. Hankkeen etenemistä voit seurata etela-savo.fi -verkkosivustolla ja Etelä-Savon sote-uudistuksen sosiaalisen median kanavissa Facebookissa ja YouTubessa. 

Etelä-Savon sote-uudistuksen muutosohjelma. 

Kirsi Leinonen 

Hankepäällikkö 

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma 

kirsi.leinonen@etela-savo.fi 

040 3599 488