fbpx

Etelä-Savon vaten puheenjohtaja Saara Tavi siirtää valmisteluvastuun hyvillä mielin aluevaltuustolle

Viime kesän ennätyksellisillä helteillä käynnistyi Etelä-Savossakin hyvinvointialuevalmistelun väliaikaisen valmistelutoimielimen toimikausi. 

Sote-uudistus on ollut Suomessa vireillä useita vuosia. Viimein lait hyväksyttiin heinäkuun alussa. Siitä asti väliaikainen valmistelutoimielin, eli kotoisasti ”vate”, on vienyt valmistelua Etelä-Savon alueella eteenpäin. 

  • Työtä on tehty parhaan kykymme mukaan vaten toimikauden ajan, joka kesti yhteensä kahdeksan kuukautta, Etelä-Savon hyvinvointialueen vaten puheenjohtaja Saara Tavi sanoo.

  • Jätän työn tulokset hyvillä mielin aluevaltuuston huomaan. Vate toivottaa onnea ja hyvää starttia tulevalle aluevaltuustolle, hallitukselle ja niiden johdolla jatkettavalle, entisestään vauhdittuvalle valmistelutyölle.

Silta nykyorganisaatioiden ja hyvinvointialueen välillä

Väliaikaisen valmistelutoimielimen laissa säädetty tehtävä on ollut osallistua hyvinvointialueen valmisteluun. Työlistalla ovat olleet esimerkiksi henkilöstösiirtosopimuksen ja hallintosäännön valmistelu. 

  • Puheenjohtajan tehtävä on ollut uusi näkökulma päätöksentekoon. Olen verrannut vatea siltaan. Tiedostamme hyvinvointialueen haasteet ja mahdollisuudet. Nyt valmistelutyö jatkuu ja tiivistyy aluevaltuuston ja -hallituksen johdolla, Tavi sanoo.

Aluevaltuusto kokoontuu ja järjestäytyy ensimmäisen kerran 16.3.2022

Ensimmäisessä kokouksessaan aluevaltuusto saa käsiteltäväkseen muun muassa hyvinvointialuejohtajan viran perustamisen, hyvinvointialuejohtajan rekrytoinnin käynnistämisen sekä hallintosäännön. Aluevaltuustolle esitetään myös hyvinvointialuejohtajan viran väliaikaisen hoitajan nimeämistä.

Tavin mukaan valtuuston järjestäytymisen jälkeen vate siirtyy toimielimenä sujuvasti takavasemmalle.

  • Toki me siirtyvien organisaatioiden johtavat viranhaltijat jatkamme valmistelutyötä ja huolehdimme monista valmisteluun liittyvistä asioista edelleen, tämä on lakiin kirjattu virkavelvollisuutemme.

Aluevaltuusto valitsee ensimmäisessä kokouksessaan myös muun muassa Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen ja tarkastuslautakunnan, sekä puheenjohtajat. Kokous on 16.3. klo 12.00 alkaen ja sitä voi seurata suorana verkossa osoitteesta:
www.etela-savo.fi/aluevaltuusto.

Lisätiedot

Saara Tavi henkilökuva | Etelä-Savon sote-uudistus

Saara Tavi

Sosiaalipalvelujen toimialajohtaja
044 417 4100
saara.tavi@sosteri.fi